Tukea, kartoitusta ja ohjausta nuoren elämänhallintaan

Kirkkonummen rautatieaseman läheisyyteen on perustettu marraskuussa 2010 Nuorten hyvinvointiasema, josta nuori saa tukea, ohjausta ja tietoa mielenterveys- ja päihdeongelmiin liittyvissä kysymyksissä. Nuorten hyvinvointiasema on perustettu Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelman ja Kirkkonummen kunnan rahoituksella.

Nuorten hyvinvointiasema palvelee 13–25-vuotiaita kirkkonummelaisia nuoria ja nuoria aikuisia. Nuorten hyvinvointiasemalle voi tulla asiakkaaksi ilman lähetettä ja palvelu on maksutonta ja vapaaehtoista.

Apua tarjoaa moniammatillinen tiimi, johon kuuluu psykologi, sosiaaliohjaajia ja ostopalveluna nuorisopsykoterapeutti sekä perheterapeutteja. Yhteistyötä tehdään kunnan muiden palveluiden kanssa. Nuorten hyvinvointiasema järjestää myös erilaisia ryhmiä.

Nuori tai nuori aikuinen voi hakeutua Nuorten hyvinvointiasemalle, kun hänellä on esimerkiksi ahdistus- tai masennusoireita, univaikeuksia, ihmissuhteisiin ja elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Myös nuoren vanhemmat voivat ottaa yhteyttä. Nuorten hyvinvointiasemalla kartoitetaan nuoren tilanne ja tarvittaessa hänet ohjataan jatkotuen piiriin.

 

 

 

Positiivisuus
Luottamus
Yhtenäisyys
Läpinäkyvyys
Käyttäjälähtöisyys

  •  Kirkkotallintie 1 B, 2. krs
  •  Ei lähetettä
  •  Maksutonta
  •  Vapaaehtoista
  •  Neuvontapuhelin p.040-7728124

Linkkejä:

www.mielenavain.fi
www.kirkkonummi.fi
http://mielenterveystalo.hus.fi

copyright© Nettisivut Arco Logo Design